Viime postauksen jälkeen on elämä muuttunut melkoisesti. Olen hankkinut kanoja ja viiriäisiä, ja meillä on nyt 13.3.20 syntynyt ja omahyväisesti itseni mukaan nimeämäni...
.... Sikuriina-englanninspringeri vauhdittamassa muutenkin vauhdikkaita päiviämme.
Aluksi minulla oli tarkoitus ottaa ihan vain muutama maatiaiskana takaamaan perheen munan- ja lihantuotantoa, mikäli alkaa näyttää siltä, että koronakriisin myötä ruoan hinta pumpsahtaa pilviin, mutta koska meillä oli niin hyvät ja isot ulkotilat tarjolla, päätin alkaa tuottamaan taloutemme liharuoat ihan omatoimisesti, joten olen nyt hankkinut tänne kasvamaan kukkopoikia jotka laitan pataan heti, kun ne tulevat sukukypsiksi. Ja kuten arvata saattaa, asia johti toiseen ja kolmanteen, ja minulla on nyt suurisuuntainen suunnitelma jalostaa meille tänne oma parvi, jonka kanat munisivat suht hyvin, ja kukoissa olisi lihaa sen verran, että on kannattavaa kasvattaa niitä 5-6 kuukautta pataan.
Ilmeisesti olen nyt ollut viimeisen vuoden ajan liikaa täällä yksin itseni kanssa eristäytyneenä, niin minulla on ollut ihan liikaa aikaa miettiä tätä ihmisenä olemista ja maailmaa: Tällä hetkellä olen menossa siinä vaiheessa, kun maailman tila alkaa oikeastaan näyttää ihan loogiselta: Ilmeisesti tulossa on taas suuri murros, jossa elämä muuttuu erilaiseksi kun vanhat elämän muodot kuolevat pois ja olosuhteet muokkaavat jäljelle jääneistä lajeista sellaisia, jotka sopeutuvat uusiin olosuhteisiin. Oikein tarkkaan kun ajattelee, niin eihän tämä mikään ainutkertainen juttu ole, kun tämähän tapahtuu aina uudestaan ja uudestaan. Me ihmiset ollaan vaan häärätty täällä niin lyhyen aikaa, että ei oikein taideta tajutakaan, ettei me ihan ensimmäinen laji taideta olla, jotka syövät itsensä hengiltä ja vetää muitakin mukanaan: Elämä nyt vain on kaikkineen sellaista, että sitä pitää lisääntyä ja lisääntyä, vaikka näkisi sen omankin jälkeläisensä kuolevan kurjuuteen. Oikeastaan minä en enää edes sano sitä tuhoksi, vaan uudistumiseksi.
Tätä uudistusta odotellessani olen päättänyt alkaa mahdollisuuksieni mukaan boikotoimaan kaikkia ylilyöntejä, joita ihminen on tässä globaalissa tuhovimmassaan keksinyt, ja kanojen kasvatus on ensimmäinen askel tällä uudella tielläni paremmaksi ihmiseksi: Minähän olen jo vuosia elänyt niin, että kasvatan kasvimaalla ruokaa, jonka elikot ovat syöneet ja paskantaneet ja josta paskasta olen kasvattanut taas uusia kasveja, syöttänyt elikoille ja ja ja ja... Nyt olen päättänyt olla ottamatta näiden kolmen koiran lisäksi enää muita tuottamattomia eläimiä, ja koetan niiden elinajan syöttää niille kotona tuotettua ruokaa tai sitten kanaharrastuksesta ikävänä sivutuotteena kuoriutuvia kukkoja, joille kaikille ei mitenkään pysty löytymään omaa parvea siihen asti, kunnes ne kupsahtaisivat vanhuuteen.
Kuten varmasti kaikki minut tuntevat tietävätkin, niin olen jo pitkään paheksunut melko äänekkäästi eläinten jalostusta ulkonäön ja maksimaalisen hyödyn perässä kuolaten eläimen terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella, ja mielestäni minun kukkojeni viiden-kuuden kuukauden kasvuajan sijaan viidessä viikossa teuraspainoonsa kasvava broileri on yksi malliesimerkki siitä mitä kehitystä en halua enää olla uudessa ekoelämässäni tukemassa. Katsokaas kun...
...nämäkin kolme rääpälettä täyttivät juuri kuvauspäivänä sen viisi viikkoa, jossa ajassa ne broilereina ollessaan olisivat jo kasvaneet täysikasvuisiksi, niin ei oikeastaan tarvita kummoistakaan koulutusta ymmärtääkseen, kuinka helvetillisen kipeää sellainen kasvu jossain väentungoksessa kasvattamoon sullottuna tuhansien muiden onnettomien kanssa tekee. Suomenssa sentään näitä kasvatusperiaatteita vielä valvotaan eikä hirveää rääkkäystä sallita, mutta miten ihmeessä löydät suomalaista kohtuuhintaista lihaa koirille kasvattamatta sitä itse? Tässä vertailun vuoksi vielä...
....pikkuisen huono kuva Mr Sinitomun Tyylikkääksi Kukoksi luonnehtimasta maatiaisesta joka on kasvanut jo teurasikään, eli 5kk vanhaksi ja päsmäröi jo pikkukukkojen seassa jo siihen malliin, että laitan sen lihaksi ensi tilassa nyt kun voin helteiden helpotettua teurastuksia niin taas tehdä.
Koska en pysty juurikaan vaikuttamaan muiden tekemisiin tai tällaiset epäkohdat salliviin lainsäädäntöihin tai ihmisten ahneuteen ja muuhun ulkonäkökeskeiseen älyttömyyteen, aion siis nyt lähivuosina kasvattaa itselleni kanaparven, jossa käytän siitokseen terveitä ja liioittelemattomia rotuja. Tulevaisuuden kanoillani ei saa olla rakenteessa niiden elämänlaatua heikentäviä piirteitä, kuten kääpiö- tai jättikasvuisuutta, liiallista tai liian vähäistä munintaa, raajojen tai muiden elinten kummallisia asentoja ja luutumisia, älyttömiä ja kanalle vaivalloisia sulkia ihme paikoissa tai epämuodostunut kallo tai ei kalloa ollenkaan. Kanan luonne pitäisi olla lajitovereitaan kohtaan ystävällinen ja sosiaalinen, ihmisestä niitten ei tarvitse niin välittää, koska tarkoitus on kuitenkin kasvattaa niitä teuraaksi. Kukon ihannepaino olisi 2,5-4kg, ja kana munisi kesäisin enintään 6 munaa viikossa ja talvella harvemmin ja pitäisi ihan kunnollisen sulkasadon. Pitkällisen mietinnän jälkeen ensimmäisen talven siitosparveni tulee olemaan sussex/maatiainen/marans/plymonth rock/faverolle -vetoinen. Muutama orpington tai muu sellainenkin lyllypylly voi kanana mennä siellä seassa, jos tuolta koneesta nyt terveitä rouvia kuoriutuu, mutta sen jälkeen pyrin välttämään liikakasvua omassa parvessani. Kukot vaihtaisin sen mukaan joka vuosi, kun syksyllä näkisin millaiseksi edellisen vuoden tiput kasvavat ja toisin parveen sillä lailla uutta verta ja lisäystä. Vaikka tulenkin pitämään normaalin hygieniatason kanalassa, niin en aio käyttää desifiointia tai tarpeettomia loishäätöjä, koska pyrin välttämään viimeiseen asti lääkkeille resistentteja lois- ja bakteerikantoja. Sairaille ja parvessa toimimattomille yksilöille löytyisi loppusijoitus meidän muiden ruokana, ja siihen asti kaikki saisivat elää tuolla ihan täyttä kanan elämää ja kuopsutella ja juoruta päivät pitkät, kuten.....
...nämä tämän kesän kasvatitkin täällä tekevät parasta aikaa 24/7.
Alan siis parantamaan maailmaa teurastamalla! Kuulostaa varmasti aika hullulta, mutta itse olen ihan hirveän ylpeä itsestäni: Toisen eläimen elinikäinen kärsimys vaihdetaan päikseen toisen muutaman sekunnin kipuun, kun kolautan sen tajun kankaalle, ennen varsinaista teurastusta, ja samalla tarjoan muillekin kanaharrastajille riskittömän mahdollisuuden haudotuttaa kanoja parveensa, vaikkei itse pystyisikään näitä ylijäämäkukkoja teurastamaan ja ruoaksi käyttämään, eipähän mene sekään liha hukkaan, tai joudu kukot kärvistelemään yksin kopperoissaan. Mitäpä siihen sanotta?
Mutta jos nyt sallitte, niin lähden uudelleenkylvämään kasvimaatani: Tämän helteen takia on aika moni homma mennyt sillä saralla päin honkia. Katselkaa te sillä aikaa vaikka näitä tämän perin kummallisen koronakevään kuvatuksia tiluksilta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.