maanantai 30. maaliskuuta 2020

Ylivuotoputki

Minulla on ollut luova tauko kirjoittamisessa, koska sen vanhan Moonamummon kuolema Tammikuussa sai minut jotenkin niin pois tolaltani, ja olen ollut kovin toistaitoinen sen jälkeen. Yritän nyt startata kirjoitusurakkaani uudelleen kirjoittamalla leipomisteni joukossa tällaisen kuvallisen sepustuksen viimeisten kahden kuukauden tapahtumista. Parempi kai sekin, kuin ei mitään.

Käytin siis Tammikuun lopussa kokonaiset kolmetoista vuotta elämääni ilostuttanuttanutta sekarotuista Moonaa naapurikunnan eläinlääkärillä, jossa sille pistettiin sen elämän viimeinen piikki. Itkin koko toimituksen ajan ihan lohduttomasti: Rakkaan ystävän kuolema on niin kauhean suuri menetys joka kerta. Olin jo lähtiessä ottanut mukaan punaisen vanhan hupparini, jota Mr Sinitomu tapasi sanoa supersankarin puvukseni silloin kun vielä viime kesänä käytin sitä työmaalla, ja kiedoin vanhan ystäväni siihen jo heti, kun unilääke alkoi vaikuttaa ja kannoin sen siihen käärittynä sieltä kotiin.




Minä näen elämän sellaisena suurena, irtonaisten jalkojen päällä lepäävänä kattilana, jonka pohjassa on hana, josta kattilaan lasketaan aina tietty määrä elämää kerrallaan sisään, jotta maailma, eli sen kattilan sisältö pysyy tasapainossa kiehumassa ja kuohumassa vuosisadoista vuosimiljooniin, siihen tahtiin, kuin kukin vaihe sitä elämää siellä syövereissä heiluttaa. Välillä liikehditään ja pulputetaan enemmän ja välillä vähemmän, ja sen energiasta, hiilestä ja vedestä muodostuvan sopan ainekset vaihtuvat jatkuvasti alkuliemen bakteereista- ja filamenteista alati monimutkasemmin rakentuviksi palasiksi. 
Mielikuvissani tätä suunnatonta, mutta maailmankaikkeuteen verrattuna pientä pataa hämmentää valtavan Suuri Kokki, joka huolehtii, ettei sopassa ole liikaa eikä liian vähän mitään tarpeellista, jotta siitä sinäällään tarpeellisesta ainesosasta ei tulisi tarpeetonta. 
Kun kattila alkaa täyttyä liikaa, valuu ylijäämäelämä kattilan yläosan ylivuotoputken kautta suodatettavaksi ja siitä puolesta vastaa firman Putkimies. Välillä käy niin, että putkimies nukkuu humalaansa tai putkilinjassa on teknisiä ongelmia ja ylivuotoputki tukkeutuu. Silloin kattila pääsee täyttymään liikaa, eikä soppa kiehu tasaisesti ja koko keitos meinaa tuhoutua. Niissä tilanteissa Kokki joutuu lappamaan ylivuotoputkeen kerralla sellaisiakin elämän palasia, jotka eivät ole vielä aikansa ja olemisensa puolesta valmiita, mutta se uhraus on vaan aina välillä tehtävä, ettei pala pohjaan koko soossi. 
Me ihmiset täällä kattilan uumenissa kuvitellaan hoitavamme sen Suuren Kokin virkaa sörkkimällä ja säätelemällä syntymistä ja kuolemaa ja muokkaamalla sitä näiden kahden tapahtuman väliin jäävää elämääkin vielä, mutta selvästikään me ei hallita tätä kovinkaan kaksisesti: Maailman keitossa ahneilla on aina paskainen loppu. Valitettava totuus on se, ettei yhtä lajia voi maapallolla olla liikaa, kun ei tämä pallo ilman niitä kaikkia sinne tarkoitettuja ainesosia voi kovin pitkään kuplia, ja kyllä se Suuri Kokki tietää mitä siihen soppaan milloinkin tarvitaan, ja jos jotain puuttuu, niin se ottaa ja jalostaa vanhoista raaka-aineista kokonaan uusia ja jättää vanhat pois koko sopasta.

Aikansa poreiltuaan Moona siis hyppäsi urheasti ylivuotoputkeen supersankarin viitta päällään, ja se on nyt haudattu tuonne pihan kulmaan. Masi ja Pullero olivat mukana hautajaisissa, ja surivat hirmuisen pitkän aikaa. Pullero alkaa oikeastaan vasta nyt olla oma iloinen itsensä, ja Masikin aluksi meni joka ilta lenkin jälkeen Moonan haudalle katsomaan, olisiko Moona jo tullut takaisin Masi kun on vielä niin pieni, ettei oikein ymmärrä, että sillä Suurella putkimiehellä on siellä linjassa kyllä niin hyvä takaiskuventtiili, ettei sieltä ole takaisin tulemista muuten kuin sen suodattimen jälkeen sitten aikanaan. 

Koska me ei nyt olla oikein päästy siitä Moonan lähdöstä oikein mitenkään päin yli, niin meille on nyt pitkällisten ja välillä kovaäänistenkin neuvottelujen ja rotumietintöjen jälkeen tulossa...





....vähän niinkun tämmöinen pisamanaamainen tyttö Moonan tilalle. Ei se oikeasti ole peruna, vaikka siltä vielä näyttääkin: Se on maksanruskea englanninspringersspanieli kennel Quadmirista, ja siitäkin tulee isona hajukoira, vaikken tiedäkään vielä mihin tarkoitukseen. Minulla on nimittäin aikomus alkaa tekemään töitä koirien kanssa ja jättää nuo vanhat hommat silleen kun en minä oikein jaksa enää ihmisiä tai ihmiset ei jaksa minua. Voihan se olla niinkin päin tai sitten molemminpuolista.

Lisäksi vielä pieni kuvallinen kooste kahden viime kuukauden tapahtumista:

Sain Mr Sinitomun suostumaan muutamiin kanasiin ja kesäpossuihin kun minua niin kovasti haluttaisi kasvattaa itselle ja koirille ruokaa muutenkin kuin kasvimaalla, tietäsinpähän ainakin tulevaisuudessa mitä syön. Olemme siis aloittaneet rakentamaan tiloja niille ulkorakennukseen. 


Ruoanlaitosta puheenollen, minä olen nykyisellään alkanut laittaa ruokaa itse kun minulla on tuo puuhellakin keittiössä. Tänään leivoin sämpylöitä ja vien niitä illalla kaupungissa päivystystyötä tekevälle Mr Sinitomullekin: Sehän nääntyy nälkään siellä kun minä olen kieltänyt siltä kaupassa käymisen tautitilanteen takia! Meillä on muutes hauska vanha tuvanpöytä...



....sen kannen pystyy kääntämään leivontapöydäksi.

Tässä oltiin puusavotassa koirien ja appivanhempien kanssa silloin, kun ei olisi vielä voinut edes kuvitella, että kohta koko maailma on eristyksissä eikä voida edes anoppilassa enää saunassa käydä.

Muistatteko kun kerroin niistä kolmesta kiilusilmastä metsän laidassa? Nämä oli kyllä ihan vaan peuroja, kyllä ne kolme taisi ihan silloin susia olla, ne lähti ihan erilailla karkuunkin läpsytellessäni valtavia rukkasiani. Nämä teki isommalle elukalle tyypillisen kaarroksen ennen pakenemista.
Etäkoululainen työnsä ääressä: Meillä on nyt ollut sen kanssa läksyt tekemättä, pitäisi taas vähän tsempata ettei unohdu vallan. Masilla on vissiin tulossa murrosikä tai sitten sillä on muuten vaan kevättä rinnassa: Se on ihan mahdottoman villi ollakseen Masi!


Minä yritän huomenna jatkaa sitä kertomusta lapsuudestani....nyt kun kerran sain taas sanaisen arkkuni aukaistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.