Triggeröitymisiä

Tilannekatsaus tästä päivästä ja viime viikonlopusta:

Minulla on koko viikonlopun pyörinyt ihan mahdottoman hyvä muistokirjoitus perjantaina elämänsä päättäneelle ja pihan perälle haudatulle mummokoira Moonalle, mutta se kirjoitus on vain pyörähtänyt päässäni hetkittäin ja hävinnyt pois, ennen kuin olen saanut aloitettua sitä. Perjantaina olin liian ahdistunut kirjoittaakseni ja lähdin Mr Sinitomun luo päivystyskämpille viikonlopuksi. Lauantaina olisin jo voinut kirjoittaa, mutta ilmeisesti Moonan kuoleman tai perjantaina alkaneiden kuukausittaisten vaivojeni tähden triggeröidyin ihan jonninjoutavan asian takia, enkä ole oikein vieläkään saanut kuin hetkittäin yhteyttä siihen järkevään Sikuriinaan, jossa tilassa minun olisi oltava, että pystyn kunnolla hoitamaan asioitani. Kun olen siinä tilassa, niin en vain pysty, en kykene.

Mikäli kuulet nyt ensimmäistä kertaa dissosiaatiohäiriöstä, niin voit lukea  tästä linkistä  mitä se vaiva pääpiirteittäin pitää sisällään. Itse olen sytkytellyt menemään vuosikausia töissä siellä sun täällä, koska minulla oli silloin aivan mahdoton määrä eläimiä, joiden ylläpitoon tuhrautui vallan kauhea määrä rahaa. Sain jollain ihme konstilla sen Järki-Sikuriinan pysymään puikoissa niin että kaikki velvollisuudet tulivat hoidettua, vaikka se niiden viimeisten vuosien aikana tarkoittikin usein aivan kohtuuttoman pitkiä päiviä vähillä yöunilla. Kun viime keväänä jouduin luopumaan eläimistäni kahta koiraa lukuunottamatta, se järkevä Sikuriina otti lopputilin, ja sen jälkeen työkuntoni hiipui pikkuhiljaa siihen jamaan, missä olen nyt: Sama ihminen joka vielä vuosi sitten solahti sujuvasti mihin tahansa työporukkaan ja työtehtävään missä päin Suomea hyvänsä, ei pysty enää soittamaan puhelimella itselleen hammaslääkäriaikaa, kuin muutamana päivänä viikossa, jos siihen aikaan ei satu olemaan soittoaika meneillään niin sitten se jää tekemättä. Ja jos sillä ennen varsin sosiaalisesti rohkealla ja ennakkoluulottomalla Sikuriinalla sattuu nyt olemaan semmoinen päivä, että kauppaan ei voi lähteä, koska ihmiset kammottaa, niin kauppaan ei sitten vaan mennä. Kyllä siellä kaapin pohjalla jotain jauhoja löytyy mistä saa veden ja leivänmurusten kanssa vellin keitettyä, jos ei Mr Sinitomu satu olemaan tulossa kotiin.

Triggeröityminen tarkoittaa sitä, että joku tilanne nykyhetkessä laukaisee traumamuiston ja trauman kokenut henkilö alkaa elää traumatapahtumaansa uudelleen. Itse triggeröidyn yleensä ihmisistä, joihin olen kiintymyssuhteessa. Laukaiseva tekijä ei oikeastaan tarvitse olla edes mitenkään dramaattinen tapahtuma: Televisiosta voi tulla ohjelma, jossa nuori tyttö raiskataan, tai joutuu vanhemman miehen hyväksikäyttämäksi ja sen jälkeen alan ensin raapia itseäni ja kävellä levottomasti ja jos en saa tilannetta ratkaistua millään lailla, päädyn lyömään itseäni ja menen nukkumaan heiluttuani aikani. Silloin puikoissa on on 45-vuotiaan verbaalisesti lahjakkaan aikuisen sanavarastolla varustettu uhmaikäinen lapsi, jonka kanssa on aivan turha alkaa inttämään mistään: Jos sille lapselle on aikoinaan aina uudestaan sanottu, että kaikki miehet tekisivät tätä neljätoista vuotiaan kanssa, jos vain pystyisivät, niin ei se lapsi, joka sisälläni raivoaa, kykene muuttamaan käsitystään, ennen kuin se aikuinen, järkevä ja analyyttinen minä  tulee takaisin, ja alkaa taas järjestelemään näitä palasia oikeille paikoilleen ja omiin mittasuhteisiinsa tässä maailmassa, jossa nyt elän aikuisena ihmisenä, joka kykenee jo tarvittaessa puolustautumaankin, toisin kuin se edelleen sisälläni raivoava pikkulapsi silloin aikoinaan.
Niin ja ei. Minä itse en ihan oikeasti mahda tälle mitään, vaikka yritän ihan kaikkeni että voisin olla ja elää ihan tavallisesti. Minulle ei siis ole hyötyä tulla sanomaan, että "sehän on vain tv-sarja" tai "eihän niidä pedofiilejä ole kuin muutama prosentti väestöstä": Minä tiedän kyllä. Minä olen hullu, en tyhmä. Minä tiedän faktat ja älykkyysosamääräni on itseasiassa huomattavastikin keskivertoa korkeampi, mutta tälle dissosioinnilleni minä en itse mahda mitään, ainakaan toistaiseksi. Se on oire, jota tulen kantamaan mukanani koko lopun elämäni, yrittäen vain elää itse niin, etten traumatisoisi omalla käytökselläni muita, niin kuin minulle tehtiin itseasiassa ihan samalla tavalla oirehtivien ihmisten toimesta.

Koska lapsuudenaikainen fyysinen-, psyykkinen ja seksuaalinen traumatisoitumiseni on niin vakavaa laatua, on syytä olettaa, että psyykeni tulee olemaan tällainen sirpaloitunut koko loppuelämäni, ja siksi yritän nyt opetella tunnistamaan, millainen psyyken osa minua vie ja ohjaa milloinkin, ja että miten saisin sen järkevän Sikuriinan ohjaamaan jotenkin niitä muitakin osiani niin, että pystyisin vielä toimimaan ja ehkä jopa työskentelemään osana yhteiskuntaa niin, että se olisi edes itselleni mielekkäämpää kuin nyt. Tällä hetkellä yritän opetella latomaan ne jäätävät syytökseni muodossa "minusta tuntuu, että" sen sijaan , että sanoisin "sinä olet". Onhan se kai jotain sitten sekin: Minulle on ihan tärkeää, että saan tähdentää olevani sairas. Se, että en osaa säädellä tunteitani ei ole minun syy, ja mikä vielä tärkempää, niin se ei ole sen syy, joka siinä sattuu sillä hetkellä paikalla olemaan. Se on sairaus mikä siinä huutaa, en minä!