Koska olen edelleen jotenkin mitäänsanomattomassa tilassa, en oikein ole tehnyt muuta, kuin touhunnnut koirien kanssa, ja kävin hakemassa postista uudet talvikengät, jotka ovat aika epämukavat varmaan siksi, että ne ovat lastenmalli ja isolla alennusprosentilla. Toivotaan että ne mukautuu jalalle sopiviksi kun vain itsepäisesti kävelen niillä joka päivä.
Koska minun kerran piti lähteä kotoa pois, niin menin sitten Mr Sinitomun päivystyskämpille katsomaan pari jaksoa televisiosarjaa, ja Masi oli sillä aikaa murtautunut olohuoneeseen ja levitellyt pari kukkapurkkia olohuoneen lattialle. Melko märän ja kylmän iltalenkin jälkeen oli pakko pikkuisen kyynelöidä taas, kun Masi häippäsi heti hihnan irroitettuani pihan perille, ja löysin sen istumasta Moonan haudalla, ja nappasi lopuksi tuon anopin perjantaina sinne asetteleman, jo sammuneen hautakynttilän mukaansa lähtiessään.
Kyllähän se suree ja suren minäkin ja varmasti Pullerokin, vaikkei rajuna miehenä sitä niin näytäkään: Moonahan hoisi Masia kuin omaa vauvaansa kuolemaansa asti, ja niinhän se passasi Pulleroakin viisi vuotta sitten kun Pullero oli pieni. Itselläni on vähän vaikeaa muistaa, että koiria on nyt enää kaksi.
Pitäisi kirjoittaa Moonan tarina, mutta nyt olen ollut niin hukassa, etten oikein osaa edes aloittaa. Tämä blogi ei nyt toimi ihan niin kuin sen pitäisi, mutta kai tällainen päiväkatsauskin auttaa jäsentämään ajan kulumista: Ei likoa ja häviä koko elämä sateen mukana tuonne hanhijoen kuohuihin, kun pistää jotain pikku juttuja joka päivältä ylös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.