tiistai 14. tammikuuta 2020

Myrskytyksen kourissa

Tilannekatsaus tästä päivästä:

Ei ole kärsivällisyyttä miettiä nyt lapsuutta, joten kerron vain tämänpäiväiset tapahtumat lyhyesti, ja alan nukkumaan.

En ole oikeastaan saanut mitään aikaiseksi ja suurin osa päivästä on mennyt taas niin etten muista siitä mitään. Kotona ollessa siitä ei ole haittaa, jossain vaiheessa huomaan vain että olen itkenyt mutten tiedä mitä, mutta töissä se haittaa melkoisesti laskutusta. On todella iso helpotus, kun nyt tiedän, mistä tämä elämäni monimutkaisuus on johtunut, kun olen tähän asti vain pitänyt itseäni hivenen yksinkertaisena. Pesin astioita, vein palavat roskat ja yritin pintapuolisesti siivotakin. Masi auttaa nykyään parhaansa mukaan siivoustyötä...


...ulostamalla kaikki kakkansa ja pissansa. Sisälle ei ole tullut enää mitään pitkään toviin.

Ulkona myrskyää ja iltalenkillä meinasi jäätyä aivot päähän piposta huolimatta, kun kylmää vettä tuli vaakasuoraan taivaan täydeltä pellon kohdalla. Eilen ja toissa-iltana kuulin ulvontaa, tänään luonnollisestikaan en kun eihän tuollaisessa myrskyssä kuule omia ajatuksiaankaan. Masilla alkaa huomenna käytöskoulu Loimaalla. Se on jo viime vuoden lopussa ollut pentujen hajukoulussa, ja käytöskoulun jälkeen helmikuun lopussa alkaa ihan varsinainen hajukoulu ja sitä kestääkin sitten kevääseen asti. Olen ajatellut että opiskellaan Masin kanssa homekoiran ja kaukolämpökoiran ammattitutkinnot tässä lähivuosina, eihän sitä tiedä jos alkaisin sitten työskentelemään koirien kanssa kun ihmisten kanssa ne hommat ei oikein aina satu yksiin. Eipä tänään sen kummempaa. Josko huomenna jatkaisin sitä lapsuuttani taas purkamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.