lauantai 18. tammikuuta 2020

Kiilusilmätrio metsänreunassa

Tilannekatsaus tästä päivästä:
Minulla oli kyllä mielessäni blogiteksti lapsuudestakin, mutta olen nyt niin täpinöistäni jännittävän illan vuoksi, etten enää muista mitä piti kirjottaa. No huomenna sitten.

Masi oli eilen keksinyt Pulleron Pedigreepussin salat ja syönyt itsensä ähkyyn ollessaan eteisessä kuivumassa ulkoilun jälkeen, joten en eilen antanut sille kuin piimää iltapalaksi eikä se jaksanut oikein juoda sitäkään. Yö meni kaikesta huolimatta ihan normaalisti, mutta aamupisan jälkeen se uusi temppunsa, kun Mr Sinitomu ei oikein hahmottanut mitkä ovet pitää pitää kiinni jos ei olla vahtimassa. Masi sai siis oikeaa ruokaa vasta nyt illalla, kun se on ollut niin ähkyssä älyttömästä määrästä mahassa vielä lisää turpoavaa kuivamuonaa. Ja sitten kun janottaa niin pissattaa: Se on tänään käynyt kaksi kertaa yläkerrassa pissalla, koska se on joutunut tietenkin juomaan ihan älyttömät määrät ja Mr Sinitomu ei vieläkään hahmota mitkä ovet...jne, jne...

Illalla lähdin normaalille lenkillemme koirien kanssa Mr Sinitomun jäädessä lämmittämään saunaa, ja takaisin tullessa näin ihan lähellä metsän reunassa kolmet kiiluvat silmäparit katsomassa uteliaina kulkuamme kotiin. Ne olivat kuin koiran silmät, eli katsoivat suoraan eteenpäin, eivät sivulle, kuten saaliseläimillä. Pysähdyin katsomaan niitä, mutten pystynyt pimeässä hahmottamaan mitä elikoita ne olivat, ja taputin paksuja ja kauheasti paukahtavia nahkarukkasiani yhteen ja ne lähtivät metsään karkuun. Ehdittyäni pellon puolelle huomasin että sama kolmikko jäi katsomaan meitä vielä peräänkin, mutta kukaan ei viitsinyt lähteä metsän suojista peräämme pellolle. Niin jännää, kuin olisikin väittää, että siinä olisi ollut susitrio meitä vaanimassa, niin luulen niiden kuitenkin olleen kettuja tai muita pienempiä petoja, näillä kulmilla kun asustaa yksinäinen susi, jonka näin hölkkälenkillään heti kohta kiilusilmätrion jälkeen pellolla ihan lähellä kotiamme. Sekin näköjään tykkää juosta samoihin aikoihin saman lenkin, niin kuin minäkin joka ilta teen, joskaan en juosten. Minun kuntoni kestää tällä hetkellä sen kolmen-neljän kilometrin kävelyn joka ilta.
Minä en oikein osaa peljätä niitä petoja sen enempää, kuin autoja tai ihmisiäkään: Totta kai se riski on olemassa, että joku vinksahtanut yksilö sieltä puskasta hyökkää kurkkuun kiinni, mutta vielä suurempi mahdollisuus minulla on tulla rekan jyräämäksi, eikä sellaista oikeastaan edes mieti tuonne liikenteeseen lähtiessä, tai pelätä että liukastun portaissa ja lopettaa sen takia ulos meneminen kokonaan. Niinpä minä Palokillakin asuessani marjastin, sienestin ja lenkkeilin siellä karhujen kansoittamassa metsässä ihan huoletta, vaikka siellä lähimmän karhunpaskan olen bongannut 50m tontin rajasta joskus parikymmentä vuotta sitten. Ei niilläkään siellä ollut mitään hätää: Minä läksin aina metsään kylläisenä, enkä edes niin välitä karhupaistista, saati sitten jostain varsinais-suomalaisesta suden rääpäleestä, ei näe vaivaa hyökätä kimppuun, vaikka sen näkisikin vakoilevan metsälenkkiämme metsän reunasta. Ei kuulu ruokavalioon. Ja olihan minulla kuitenkin mukana Masi, joka...
....oli varustautunut pampulla tänä iltana. Ihan vain varmuuden vuoksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.