maanantai 20. tammikuuta 2020

Hallin nyrpistävä nenä

Minulla oli lapsena lelukoira, nimeltä Halli. Sain sen ensimmäisenä joulunani lahjaksi, ja se on seurannut minua tänne näihin päiviin asti, kuten olen säästänyt suurimman osan muistakin leluistani, jotka ovat olleet minulle lapsena jollain muotoa tärkeitä.



 Näistä ensimmäisen jouluni leluista muistan itseasiassa kaikki, mutta se varmaankin johtuu siitä, että siihen aikaan -70-80-luvulla niitä leluja ei ollut sellaista määrää, että niitä olisi ollut varaa rikkoa tai hävittää, ja minä muodostin niihin hyvin vahvat tunnesiteet, kuten sen ajan kavereihinkin: Olisinko sitten korvannut sillä sitä jotain, mitä en pystynyt muodostamaan sukuni aikuisiin, jotka ovat oikeastaan olleet itsekin tunne-elämältään lapsia, ainakin jos mietitään sitä näköalattomuutta ja myötätunnon puuttumista, minkä takia se lapsen kasvattaminen tasapainoiseksi aikuiseksi voi olla hirmuisen vaikeaa, jopa mahdotonta: Miten kasvattaa lapsi, jos ei itsekään kykene elämään normaalia aikuisuutta?

Olen nähnyt koko elämäni näistä lapsuuden leluistani todella ahdistavaa painajaista, jossa löydän ne hylättynä ullakolta pölyn ja rottien keskeltä. Uneen on aina liittynyt ihan sanoinkuvaamaton kauhu ja ällötys, kun rotat ovat yleensä järsineet leluiltani esim naaman tai silmät pois. Uniin on aina perinteisesti liittynyt myös kuolleita kissanpentuja, jotka olen unohtanut ruokkia ja jotka ovat unessa lisääntyneet ihan holtittomasti. Nyt lelut ovat kulkeutuneet tänne Alastarolle asti, muutettuani sen kauhean kahden vuoden aikana neljä kertaa, ja varmaankin voitte uskoa, kuinka säikähdin, kun löysin ne eräänä iltana vintiltä, johon ne olivat kulkeutuneet muuttokuorman mukana. Ensimmäisen järkytykseni ja itkun jälkeen huomasinkin olevani helpottunut: Ehkä niitten sitten kuuluikin joutua sinne, vaikkei meidän ullakolla mitään rottia tai pölyä, holtittomasti leviävästä kissapopulaatiosta puhumattakaan, tietenkään ole. Päätin jättää ne sinne, ja hakea sitten yksi kerrallaan alakertaan aina kun tuntuu, että joku osa menneisyydestäni on tullut "valmiiksi", vaikka tällä kertaa taisin olla vähän liian hätäinen:


Viime lauantai-yönä hain Hallin alas, mutta jostain syystä minua alkoi ahdistaa niin, etten saanut nukuttua koko yönä. Hallin nenään nimittäin liittyy joku juttu, mitä en pysty muistamaan, vaikka yritin koko yön saada otetta siitä mitä tapahtui. Minulla on ahdistava muisto siitä kun olin mummolassa ja aikuiset olivat olleet humalassa illalla ja aamulla Hallilta puuttui nenä. Muistin sinä lauantaiyönä sen, kuinka seisoin eteisessä kun tätini pahoitellen sanoi tekevänsä uuden nenän hallille, ja neuloi siihen vihreää villalankaa minun katsellessa itseäni ja Hallia ulkopuolelta. Ulkona oli kelmeä valo, olisiko ollut ihan alkukesä tai loppukevättä, ja olin ihan kauhean järkyttynyt, ja koetin muistaa miksi olen niin tolaltani, mutten saanut sitä päähäni, ja minusta se ei kyllä ollut yhtään hyvä kun sen nokka oli ihan rypyssä ja nyrpisti sen jälkeenkin varmasti ainakin 44-vuotta: Minä nimittäin lauantai-yönä ratkoin ne kiristävät langat pois, ja nyt Halli voi taas hengittää vapaammin, vaikken lopulta muistakaan, miksi se muisto siitä nenän ompelemisesta sai minut ahdistumaan niin kovasti, että se jäi kaivelemaan mielen pohjalle.


 Olen melko varma että silloin tapahtui jotain, minkä mieleni on vain sulkenut pois, kuten esimerkiksi myöhempien vuosieni muistoissa jatkuvasti raaemmiksi muuttuneista pahoinpitelyistä muistan ratsuraipan äänen ja lyönnin paljaalle iholle, mutten minkäänlaista kipua. Näiden ensimmäisten vuosieni muistikuvat ovat tietenkin vielä tällaisia hataria, ja saattavat olla valheellisiakin. Oli niin tai näin, niin nyt Hallin nokka ei enää nyrpistä. Ehkä muistan sen nokan tarinan sitten jossain vaiheessa, tai se jää ikuisesti selvittämättä. Mene ja tiedä.

Tilannekatsaus tästä päivästä ja pikkuisen eilisestäkin:

Valvoin sen lauantaiyön tuskaillen Hallin nokan kohtaloa, ja sitten minua eilen nukutti. Kävin vain päivällä syömässä kaurapuuroa ja jatkoin uniani iltaan asti, jolloin paistoin pannaria ja aloitin uudelleen nukkumaan. Onneksi oli Sunnuntai, niin Mr Sinitomu oli hoitamassa koirat. Minä en nykyään enää pysy hereillä väkisin, minähän tein monta vuotta töitä niin, etten saanut välttämättä nukuttua, kuin muutamia tunteja kerrallaan, ja nyt se aika kostautuu. Aivot ei nimittäin kestä loputonta univajetta kovin pitkään, ja nyt se on tullut todistettua.
Tänään olen sitten kokannut pataa ja lihapasteijoita, ja koettanut miettiä mukavampia asioita: Olen saanut Mr Sinitomun suostuteltua ensi kesän kesäpossuhankkeeseen mukaan! Jos minulla olisi possu, niin sittenhän minulla on ihan hyvä syy alkaa kasvattamaan kaikkia herkkujakin sille ja meille, ja saisin tämän normaalivuosina talvipäivänseisaukseen tyrehtyvän masennukseni edes jotenkin kuriin. Possuun ei sitäpaitsi tarvitsisi edes sitoutua, kuin siksi neljäksi kuukaudeksi kerrallaan, ja siitä riittäisi meille eettistä lihaa koko talveksi: Minä nimittäin aion käyttää siitä melkein kaiken, meillä kun noita piskejäkin piisaa ihan omiksi tarpeiksi syömään kaiken sen mikä meille ei kelpaa. Siinä säästyisi iso raha, ja mikä vielä tärkeämpää, niin ei tarvitsisi aina murehtia sen lihan alkuperää ja kasvatuksessa käytettyjä myrkkyjä ja julmuutta, kun minä en sitten yhtään enää luota noihin kauppojen pakkausmerkintöihin siitä että se liha oikeasti on kotimaista, vaikka siinä niin sanottaisiinkin, koirien ruokien alkuperää en uskalla edes ajatella: Eikös niihin tungeta kaikki sekin törky mitä ihmisten valmisruokiin ei kelpaa? Yäk.
Niin että näin ollen miulla on jo oikeus alkaa hifistelemään tulevaa taimikasvatusprojektiani: Jospa se elämä siitä taas lähtee rullaamaan?? Varsinkin kun varmaan jo ensi viikolla saan ensimmäiset siemenet purkkeihin ja purnukoihin...

1 kommentti:

  1. Uniin on aina perinteisesti liittynyt myös kuolleita kissanpentuja, jotka olen unohtanut ruokkia ja jotka ovat unessa lisääntyneet ihan holtittomasti.

    Yleensä sanotaan, että tällaiset unet viestivät unennäkijälle sitä, että he ovat unohtaneet sisäisen lapsensa ja sen hoitamisen, eli sen osan itsestään, joka kaipaisi eniten huomiota. Se on alitajunnan tapa viestiä, että kaipaat breikkiä.

    VastaaPoista

Tarkistan kaikki blogini kommentit ennen julkaisemista.